sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
Yläneen yhtenäiskoulu, oppilaita pihalla
 
 

Opiskelu koulussamme

Yläneen yhtenäiskoulu on nimensä mukaisesti koulu, jossa luokat 1-9 toimivat samassa rakennuksessa. Opettajat ja ohjaajat työskentelevät niin ala- kuin yläluokilla, joten kaikki oppilaat ovat kaikille koulun henkilökuntaan kuuluville tuttuja. Tämä helpottaa esimerkiksi siirtymävaiheita luokalta toiselle, kun suurin osa opettajista on oppilaille jo tuttuja.

Koulun erityisopetusta annetaan sekä luokkamuotoisena pienryhmäopetuksena, yleisopetuksen luokissa luokan-ja aineenopettajan työparina tai yksilöopetuksena. Erityiopetuksesta koulussamme vastaa pääsääntöisesti kolme erityisluokanopettajaa sekä yksi erityisopetuksen koordinaattori, joka on koulullamme kerran viikossa.

Oppilaiden oppimista ovat omalta osaltaan tukemassa koulumme viisi koulunkäynnin ohjaajaa. Lisäksi koulunkäynnin ohjaajat vastaavat koulun aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Aamupäivätoiminta alkaa klo 7.00 ja iltapäivätoiminta päättyy klo 17.00.

Lukuvuoden teemana on koulussamme positiivinen kotikutoisuus.

Jälki-istuntoja pidetään jaksojen jälkeen. Jälki-istuntopäivät on laitettu nyt myös kouluviestiin.

Vanhempainyhdistys omalta osaltaan tukee koulun toimintaa hyvin monipuolisesti. Heidän ansiostaan olemme jo monena vuonna mm. päässeet luistelemaan jäähalliin, uimaan sekä  erilaisille opintoretkille. Vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana toimii Laura Naire-Koivisto.

 

Wega Group Oy
Tapio Helotie
projektin vetäjä
puh. 050 594 8089 tapio.helotie(a)wega.fi

 

Markus Takala
Rehtori
puh. 050 590 6733
markus.takala(a)poytya.fi

 
x