sisältöön »
en
Suurenna fonttikokoa
Sivukartta
Avaa haku
fiiliskuva
 
petri-lehtonen2131652009.png
 

Kuka ja mitä?

Petri Lehtonen – Pöytyän kunnan rakennustarkastaja - rakennusmestari

Toimin Pöytyän kunnan toisena rakennustarkastaja ja kunnan rakennusmestarina.

Lupapisteen kautta haetaan rakennuslupaa, josta alkaa rakennusvalvonnan tehtävät. Kun kaikki piirustukset liitteineen on kunnossa, rakennuslupa otetaan käsittelyyn ja myönnetään hankkeelle lupa, rakennusvalvonnassa on kerran viikossa lupien käsittelypäivä.

Pöytyällä luvan käsittely on nopeaa ja jouhevaa. Ongelmatilanteissa apua löytyy joko lupapisteen keskustelulinkin kautta, puhelimen päästä tai vaihtoehtoisesti ihan henkilökohtaisella neuvonnalla toimistolla. Apua saa ihan hakemuksen tekemisestä alkaen.

Rakennusmestarin työtehtävät ovat laajat ja vastuualueille kuuluu muun muassa kunnan kaavateiden kunnossapito poislukien ELY:n vastuulla olevat isommat tiet, jotka kulkevat joka kylätaajamaan läpi. 

Havaitsemastasi tiellä olevasta haitasta tai kunnossapidosta isojen teiden osalta ilmoitetaan ELY:n palauteväylään ja kunnan kaavateiden osalta kunnan tekniseen toimistoon.

Parasta työssäsi?

Asiakaspalvelutyö ja työkaverit.

Mieleen jäänein muisto työn ääreltä?

Hyvät asiakaskohtaamiset ja paikallisten yrittäjien kanssa työskentely. Hyvä yhteistyö yrittäjien kanssa on jäänyt positiivisena mieleen.

Mitä haluaisit näyttää ulkopaikkakuntalaiselle Pöytyältä?

Kyrön taajamaasta maauimala on hieno paikka, jota ei monikaan ulkopaikkakuntalainen tiedä, lisäksi Pöytyän ulkopuolellakin tunnettu Elisenvaaran koulun yhteydessä oleva skeittiparkki.

Riihikosken alueelta maastoliikuntakeskus Haukkavuoren. Haukkavuori tarjoaa hyvät liikkumisen mahdollisuudet sekä kesällä että talvella. Sieltä löytyy muun muassa hiihtoladut ja frisbeegolf -rata (frisbeegolf-radat löytyvät myös Kyröstä ja Yläneeltä).

Nostan vielä Yläneen Kalikan virkistysalueen Pyhäjärven rannalla, siellä on mahdollisuus pelata myös minigolfia.

Pöytyän hyvät kirjastopalvelut mahdollistavat mm. pingismailojen ja -pallojen lainaamisen, joita pääsee käyttämään koulujen pihoilla olevilla säänkestävillä pingispöydillä, Kyrön pingispöytä löytyy koko perheen toimintapuistosta Ollilantien varrelta.

Mikä on oma lempipaikka?

Oma koti Pöytyällä.

Tärkein työväline?

Vuorovaikutustaidot on se tärkein työväline. Avustavia välineitä on sitten sitäkin enempi.

kuvassa Petri

Julkaistu 4.6.2024

 

Tutustu muihinkin kunnan töihin ja niiden tekijöihin.

 

 

 
x